Käytämme evästeitä parantaaksemme sivujemme toimintaa ja käyttäjäystävällisyyttä. Jatkamalla sivujen selailua muuttamatta asetuksiasi, sallit evästeiden käytön. Lue lisää Sulje

Miten rikastua säästämällä?

Rikastuminen on varmasti yksi asia mistä kaikki haaveilevat heti, kun lapsena alkaa ymmärtää rahan merkityksen. Pennissä ja sentissä on miljoonan alku, sanoo jo vanha sananlaskukin. Totta on, että rikastuminen alkaa pienistä summista ja johtaa parhaillaan isoihin rahamääriin. Rikastua voi monella tavalla. Huippu-urheilijat tienaavat parhaimmillaan kymmeniä miljoonia vuodessa, kuten myös yritysjohtajat tai vaikkapa suursijoittajat.

Mitä jos et kuulu edellä mainittuun joukkoon? Miten voisit silti rikastua? Monet haaveilevat lottovoitosta. Lottovoitolla rikastuminen on kuitenkin yhtä todennäköistä, kuin että Suomi voittaisi jalkapallon maailmanmestaruuden. Siitä on varmasti mukava haaveilla, mutta on erittäin todennäköistä, että se jää myös haaveilun tasolle.

Aseta itsellesi tavoitteita

Tavoitteiden asettaminen on yksi peruspilareista, tavoitellaan sitten rikastumista tai mitä muuta tahansa asiaa. Tavoitteen voi asettaa vaikkapa vuosi kerrallaan, jolloin haaste pysyy sopivana ja edellisen vuoden tuloksia voi soveltaa seuraavalle vuodelle. Toki voit asettaa tavoitteesi useamminkin, vaikkapa joka kolmas kuukausi.

Varma tapa rikastua on säästää rahaa säännöllisesti. Joillakin rahatilanne on niin tiukka, että säästäminen ei ole mahdollista. Suurimmalla osalla rahat eivät kuitenkaan mene kädestä suuhun, vaan vaikkapa kuukausittainen säästäminen on mahdollista. Säästää voi myös kuluista. Monesti sanotaankin, että ei ne suuret tulot, vaan pienet menot. Pohdi meneekö rahasi todellisiin tarpeisiin, vai pystyisitkö säästämään euron täältä toisen tuolta. Säästökohteita on lukuisia:

Edellä mainitut säästökohteet voivat tosiaan vaikuttaa mitättömiltä, mutta kuten alussa mainittiin: sentissä on miljoonan alku.

Ville haluaa rikastua

Otetaan avuksi yksinkertainen esimerkki. Ville on 29-vuotias sinkku, joka asuu keskustassa 36 neliöisessä yksiössä. Vuokra on 700 euroa kuukaudessa. Ville harrastaa urheilua ja voisi mielestään asua kauempanakin keskustasta. Autonkin Ville omistaa, sillä hän kulkee töissä kaupungin ulkopuolella. Hän käyttää autoa myös asiointimatkoilla, kuten kauppareissuihin ja kavereiden luona vierailemiseen. Ville on päättänyt, että voisi kulkea matkoja myös pyörällä, asua hieman kauempana keskustasta ja luopua useista tilaamistaan tekniikka- ja urheilulehdistä.

Säästökohde Nyt Uusi Säästöä
Vuokra 750e/kk 560e/kk 190e/kk
Lehdet 65e/kk 20e/kk 45e/kk
Autoilu 100e/kk 60e/kk 40e/kk

Jo näillä muutamalla säästökohteella kertyy säästöä 3300 euroa vuodessa. Ville ei joutunut luopumaan mistään oleellisesta, eikä säästöjen kohteita huomaa oikeastaan mitenkään päivittäisessä elämässä. Uusi asuntokin löytyi sopivasti työpaikan lähistöltä. Tällä tahdilla ei toki miljonääriksi tulla, mutta kolmessa vuodessa Ville on näillä toimenpiteillä säästänyt jo 10 000 euroa.

Tuoko raha onnen?

Rikastuminen ei varmasti ratkaise kaikkia ongelmia, mutta joka tapauksessa rahan merkitys on ihmiselle suuri. Mitä jos ei tarvitsisikaan miettiä, mistä rahat seuraavan vuokran maksuun tai harmitella, kun ei voikaan harrastaa ja matkustella mielensä mukaan. Raha helpottaa elämää ja on yksi elämämme peruspilareista.