Lainat

Julkaistu: 25.9.2017 Päivitetty: 12.4.2019

Lainaa tarvitaan, kun omat varat eivät riitä jonkin asian hankintaan. Artikkeleistamme löydät vinkkejä lainan hakemiseen, sekä muita lainoihin liittyviä artikkeleita. Löydät esimerkiksi vastauksen kysymykseen voinko saada lainaa ilman luottotietoja sekä muita hyödyllisiä oppaita hakiessasi lainaa.


Harvalla ihmisellä on varaa hankkia esimerkiksi asuntoa omilla varoillaan, ilman lainaa. Tällöin tarpeeseen tulevat lainat, joiden avulla suuri hankinta pystytään jakamaan pidemmälle ajalle.

Lainoja onkin erisuuruisia eri tarpeisiin. Suurin laina, joka ihmisen elämässä tulee vastaan, on yleensä asuntolaina. Muita suuria lainoja ovat esimerkiksi autolainat ja vaikkapa remontteihin käytettävät lainat. Lainaa haetaan pankilta tai muulta luotonantajalta. Näiden toimijoiden liiketoiminta perustuu muun muassa lainoista perittyihin korkoihin, joten ennen lainan hakemista onkin vertailtava huolella mistä lainansa hakee.

Vinkkejä lainan hakuun

Muista että lainan ottaminen on sitä suurempi päätös, mitä suurempi lainan määrä on. Pohdi siis tarkkaan kuinka paljon lainaa tarvitset kyseiseen tarkoitukseen. Vertaile eri lainantarjoajia keskenään, äläkä kiinnitä huomiota vain takaisinmaksuerien suuruuteen, vaan myös muuhun palveluun.

Perehdy huolella asiaan, sillä et varmasti halua huomata myöhemmin, että teit hätäisellä päätöksellä väärän valinnan. Vertaile ainakin seuraavia muuttujia valitessasi lainan tarjoajaa: korko, maksuaika, kuukausierä, tarvitaanko takaajia tai vakuuksia.

Pankit eivät myönnä lainoja vain hyväntekeväisyyttään, vaan tekevät sillä liiketoimintaa. Vertaile siis eri lainantarjoajia keskenään huolella.

Lainaa pieniin hankintoihin

Asunto- ja autolainojen lisäksi lainoja on tietysti saatavilla myös pienempiin tarpeisiin. Pankeista voi saada muutamien tuhansien suuruisia lainoja vaikkapa remonttiin tai muihin hieman isompiin hankintoihin.

Alle tuhannen euron lainoja myöntäviä yrityksiä onkin sitten jo lukuisia. Viime vuosina onkin alettu käyttää termiä pikalaina juuri yrityksistä, jotka ovat erikoistuneet pienempiin lainoihin. Näitä lainoja kutsutaan monesti termillä pikalaina. Pikalainojen korot ovat perinteisiin lainoihin verrattuna huikeita, vaikka niitä on yritetty hillitä useilla lakimuutoksilla. Pikavippien tarjoajia voit vertailla pikavippivertailu 2024:ssa.

Luottotietojen menettäminen eli maksuhäiriömerkintä tekee lainan saannista miltei mahdotonta. Erilaista luottoa ja lainaa tarjoavat yhtiöt tarkistavat automaattisesti lainanhakijan luottotiedot ennen kuin myöntävät lainan. Huolehdi siis, että pystyt aina maksamaan ottamasi lainan takaisin ajallaan.

Joskus voit tarvita lainaa nopeasti. Muista kuitenkin, että suuria summia ei kannata nopealla aikataululla lainata, vaan aina tulisi harkita mahdollisimman tarkkaan oma tilanne.

Ei arvioita.

Avatar: Krediitti.com
Kirjoittanut: Krediitti.com

Krediitti.comin ylläpito hallitsee talousasioiden lisäksi myös erilaisten työkalujen kehittämisen. Näitä ovat muun muassa sivustomme erilaiset laskurit. Kokemusta löytyy myös yritystoiminnasta ja markkinoinnista. Lähetä palautetta ylläpidolle palautelomakkeemme kautta tai suoraan sähköpostilla. Linkit löydät sivun alalaidasta.

Ei kommentteja